Bordeauxin keskustassa, tuolla valon ja pimeyden kauniissa yhden sointuisessa fyyssijassa yksinäisellä kadulla kulki yksinäinen kulkija pitkässä mustassa nahkatakissaan, sileät korpinmustat hiukset tuulessa liehuen. Oli kaunis marras, pimeys oli jo kerennyt hiipiä kattojen ylle taivasta peittämään ja asfalttia miehen maihareiden alla peitti lumi, jää ja loska. Ihmiset olivat juuri päässeet töistään ja nämä vilisivät kaduilla yhtenään ristiin rastiin, kuinka tylsää noiden elämä olikaan - pelkää eteenpäin talsimista saavuttamatta mitään ja lopulta kuolemalla sovittivat syntinsä joita olivat muille ihmisille aiheuttaneet. Ihmiset olivat rumia olentoja jotka pyrkivät siihen esteettiseen kauneuteen jota eivät koskaan tulisi saavuttamaan, miksi he edes yrittivät? Kuolevat joka tapauksessa joten mitä iloa siinä sitten enää on. Mies siirsi hiuksiaan kasvoiltaan vilkuillen punaisilla kiiluvilla silmillään ympärilleen. Eräs mies ylitti kadun ja kääntyi vasemmalle kapealle kujalle.

Virnistys kohosi miehen kasvoille paljastaen näin tämän valkoiset terävät kulmahampaat ja samassa tämä katosi tuolle kapealle kujalle hiljaa jälkiä lumeen jättämättä.

Kevyt kylmyys tanssahteli tämän kauniin miehen kalpeilla kasvoilla pysähtyen aina välillä valssaamaan hiljalleen punertuville poskipäille. Kädet puristuivat nyrkkiin puolipitkän, mustan päällystakin lämpöisiin taskuihin ja hopeiset sormukset kilahtivat toisiaan vasten äänettömästi. Bordeauxissa näihin aikoihin oli vilskettä sekä vilinää ja mitä pidemmälle yö jatkui sitä levottomammaksi meno muuttui. Andreén tekisi mieli sulkea kaikki pois ympäriltään. Ihmiset, rakennukset ja äänet. Sitten hän vain pysähtyisi ja katselisi tummalle taivaalle. Miettisi himmeästi loistavien tähtien merkitystä etsien samalla niistä mahdollisia kuvioita tai jotain muuta yhtä säälittävän kliseistä.

Miehen suusta pääsi syvä huokaisu ja hän laski päätään alemmas. Lähes valkoiset hiukset valuivat hieman kasvojen peitoksi samalla, kun Andreé asteli eteenpäin lumen ja loskan peitossa olevalla kadulla mulkoillen jokaista, joka uskalsi häntä edes vahingossa hipaista, murhaavasti. Tänään ei ollut hänen päivänsä, ei todellakaan.

Tänään ei ollut myöskään kujalle eksyneen miehen päivä, tuo nimittäin sai jäädä kylmälle asfaltille lumen peitetyksi siihen saakka kunnes ruumis löydettäisiin. "Otan osaa" Mustatukkainen mies sanoi huvittuneena ja puna tämän ylimielisestä katseesta katosi. Kieli teki pitkän ja hitaan vedon miehen ylähuulen yli ja tuo sylkäisi ruumiin syliin tämän omaa verta virnistäen. Ah kuinka tämä elämän kiertokulku olikaan ihanaa ravintoketjuineen kaikkineen.

Mies pyyhkäisi vielä alahuulistaan valuvaa verta takkinsa hihaan kunnes vei kätensä takkinsa taskuihin ja kääntyi kannoillaan kävellen rennosti kujaa pitkin takaisin katua päin. "Ah, hetkinen" Mies vielä naurahti ja kääntyi ruumiin puoleen kyykistyen penkomaan tämän taskuja, päätyen lopulta löytämään sen mitä etsikin; pullean lompakon josta veti harmittoman setelinipun omaan taskuunsa. "Kiitos ja näkemiin" Hymyillen kiitollisesti uhrilleen jolloin vihdoin lähti kävelemään kujaa pitkin kadulle, jolla kääntyi toiseen suuntaan kuin oli tarkoitus. Ei kauaakaan kestänyt kun takaapäin kuului tärykalvoja särkevää kiljumista, mustatukka huokaisi - Joko nyt? ja jatkoi matkaansa. Mies ei tahtonut varmaan tietää että hänen kasvoillaan oli pari verikarpaloa koristamassa tämän melkein valkoisia, ranskalaispiirteisiä kasvoja. Mies jatkoi matkaansa kevyesti maihareillaan taittaen, mulkoillen ohikävelijöitä jotka katsoivat tätä oudoksuen.

Nuorukainen nosti haaleansinisten silmiensä huomion katulamppujen kellertävän valon valaisemalle tielle. Jostain kauempaa kuului korvia riipivä huuto ja ihmismassa alkoi soljua tuota kamalaa ääntä päin. Osa kuitenkin jatkoi matkaansa kuin ei mitään. Ehkä elämä oli heidän tunteensa saastuttanut ja välinpitämättömyys kaikkeen astunut johtavalle asemalle ajatuksissa. Niin voisi melkein sanoa Andreéstakin, mutta onneksi vain melkein. Tämä astelee tapahtumapaikkaa kohden ja jostain kaukaa kuuluu ambulanssin sekä poliisiauton sekamelskainen ulina, joka Andreén mielestä kuulosti kauhemmalta kuin aiempi tuskanhuuta. Hän murahti itsekseen syvällä äänenpainolla ja kiristi kävelytahtiaan, miksi muka pitäisi jäädä tilannetta pällistelemään.

Vanhahko nainen päätti kiilata Andreén ohi pukkaamalla tätä kylkeen ja se antoi miehelle aihetta päästää ilmoille pari sivistymätöntä sanaa. Katsoiko vanhus pahuksuvasti taakseen ryppyjen ympäröimillä silmillään, sitä nuori mies ei vaivautunut tarkistamaan, mutta hän epäili vahvasti niin. Samassa Andreén näkökenttään ilmestyi paljon kiinnostavampi näky kuin edellinen itsestään liikoja luuleva akka, nimittäin ensisilmäyksellä katsottuna hyvin tummanpuhuva hahmo jonka kasvot olivat epäinhimillisen vaaleat. Andreén huulet raottuivat äkillisestä hämmennyksestä, kun hän tajusi tuon vastaan tulevan miehen kasvoissa olevan punaisen hennon vanan ja pari verenpunaista pisaraa huulien lähettyvillä. Andreén askeleet hidastuivat hänen huomaamattaan ja silmät täysin lukittuina tuohon mustahiuksiseen mieheen hän lähes pysähtyi.

Kadulle saapuvien ambulanssin ja poliisiauton ulina raastoi vampyyrin korvia, miksi hitossa piti huudattaa moisia kun ei siitä mitään hyötyä ollut? mies oli jo kuollut ja ihmisiä kuoli joka päivä. Miksi siis vaivautua edes paikalle, antaisivat ruumiin maantua kaikessa rauhassa, niin ainakin hän tekisi. Tummatukkaisen miehen kylmä katse huomasi myös joidenkin ihmiset kävelevän kylmästi mitään välittämättä tapahtumapaikan ohi, pällistelijöiden pitäisi ottaa heistä mallia.

Tuhahtaen hieman turhautuneesti Nathaniél käveli pitkin katua, suojatien ylittäen vaikka punainen valo paloi, jos joku uskaltautuisi ajamaan hänen päältään maksaisi siitä hengellään. Yleensä hän jätti ihmiset ympärillään huomiotta mutta tuntiessaan jonkun katsovan häntä, selävsti kyseinen henkilö oli miespuolinen, nuori.. Mustahiuksinen nosti veden sinisen jäätävän katseensa nähdäkseen katsojansa. Nuori todellakin, ehkä liiankin nuori lemmikiksi. Nathaniél antoi katseensa ja tarkkojen aistiensa tutkailla tuota nuorta makoisaa miestä kuitenkin kävellen tämän ohi kadulla viettelys vaaleissa silmissään korpinmustissa tuulen mukana leinailevissa hiuksissa kuin ajan pysähdyksen lumoissa. Tahtoessaan vampyyri olisi voinut saman tien käyttää taitojaan toisen viettelemiseen ja vangitsemiseen lemmikikseen, vaan nyt häntä ei jollain tavoin huvittanut, vaikka tuo nuorikko olikin kauniimpi kuin kukaan muu hänen näkemänsä mies tältä seudulta..

Nathaniél ohitti tutun kahvilan jatkaen matkaansa kadun päätä kohti, pysähtyen kuitenkin jo suljetun liikkeen viereen katsellen sen tummaa näyteikkunaa. Ei peilikuvaa, ei heijastusta. Vampyyri nosti kätensä ikkunaa vasten keskittyen ja hitaasti ikkunaan alkoi hahmottua hänen oma varjonsa, siluetti, loppujen lopuksi vaaleat kasvot joista kumposi punaiset pisarat ja vana, huokaus kantautui miehen huulilta ja tämä pyyhkäisi ylimääräiset jäljet kasvoiltaan, että pitikin olla huolimaton. Todetessaan että muuten vain näytti ainakin hieman inhimillisemmältä lukuunottamatta vampyyrin ulkoisia piirteitä, sytytti tupakan vetäen tuota rentouttavaa ihmisiä hitaasti tappavaa savua kauhkoihinsa ja puhaltaen ne ulos. Yksi hyvä keksintö ihmisiltä sitemin seksin.